Piikki lihassa

Kesälomalainen tässä terve. Tänä vuonna kesäloma ei tullut yllätyksenä. En nähnyt työunia, enkä ole herännyt stressiin näinä kahtena kevätjuhlan jälkeisenä yönä. Lomalla siis, viimeinkin :) Ihan vähän on myös ollut alla olevan kuvan mukainen tunnelma

Tänään heräsin jo seiskalta H:n lähdettyä muuttokeikalle (kahden työn tekijän arki, lomaa on harvoin). Nautin kesäaamusta, nypin vähän rikkaruohoja aamutakki päällä ja katselin keikistelevää västäräkkiä (eilen näimme illalla muuten tämän kesän ensimmäiset tervapääskyset. Olimme jo hieman olleet huolissamme, koska ne kuuluvat tämän naapuruston vakioväkeen. Ilmeisesti huoli ei ollut turha, koska Hesarin kuukausiliitteen artikkeli (linkki hesarin artikkeliin) kertoi lintujen määrän vähentyneen radikaalisti, surullista)).

Peukalo on kipeä siihen päätyneen ruusun piikin takia. Muistuttaa sopivasti ruusujen antajista. Piikki lihassa niin kuin oma ysiluokka. Sain pari ihanaa kirjettä oppilailta ja mielettömän määrän kukkia ja suklaata. Olin yllättynyt.  Mun oppilaani eivät ole kovinkaan varakkaista kodeista ja useimmalla vanhemmat eivät ole niitä, jotka lahjat opelle hankkisivat (ja itse olen aika useasti kertonut siitä, ettei opettajaa tarvitse erityisesti muistaa. Se ei ole pakko, eikä edes suositus.). Mutta niin vain jokaikinen mun hullusta luokasta (kuten yksi oppilas heidät määritteli) toi jotain pientä. Olin liikuttunut. Ja varsinkin näin jälkikäteisliikuttunut. Haluaisin vielä kertoa heille, kuinka ihania ihmisiä heistä on kasvanut ja toiset huomioon ottavia. Kerroin tämän kyllä jo lauantaina puheessa (joka oli just mun näköinen, sekava kuin mikäkin. Valmiiksi mietitty puhe jäi tietenkin nimittäin kotiin...), mutta haluaisin kertoa vielä kerran. Koska huolimatta kaikesta väännöstä, säädöstä (kolmannesta maailmansodasta parin oppilaan välillä (tämäkin erään oppilan näkemys)) ja hampaiden kiristelystä, näistä tyypeistä kasvo just parhaita. Tyyppejä, joka pärjäävät ja osaavat. Ja toivottavasti muistavat uskoa itseensä ja välittää muista, niillä pärjää pitkälle.

Tämä oli mun työuran kolmas luokka, jonka oon luotsannut ysiluokan läpi. Mutta ensimmäinen, jotka ovat kasvaneet mun kanssa seiskaluokasta asti. Ja voi liikutuksen liikutus, mulla tulee oikeasti ikävä näitä tyyppejä. Kaikessa sekopäisyydessään.

Eilen aamulla korkattiin H:n kanssa kesäloma lättyaamiaisella. Istuttiin oman terassin lämmössä ja nautittiin kesästä ja lätyistä. Siitä, että stressi on kummallakin nyt niin paljon pienempi. ...mitä nyt yks pikkuriikkinen muutto lähestyy, mutta siihen on vielä muutama viikko aikaa :D. Eilen piti mennä myös uimaan. Oli niin lämmin ilma, että sain itseni psyykattua järven rannalle siinä kuvitelmassa, että vesikin on varmaan ehtinyt kevään aikana jo lämmetä. Ei ollut. Aivan jäätävän kylmää. Käännyttiin laiturilta takas. Todettiin, että ollaan jo niin vanhoja, ettei ole enää pakko mennä heittämään talviturkkia, jos ei siltä tunnu.

Ja onhan näitä kesäpäiviä tässä edessä, että ehkä sen talviturkinkin vielä ehtii heittää tämän kesän aikana. Ehkä.