Perjantaina ehdin töistä kotiin valoisana aikana. Pyykkikoneen laulaessa taustalla ja juuri katsotun 13 reasons to why:n toinen kausi vielä mielessä oli hyvä istua sohvalla. Miettiä, kuinka hyvin asiat on. Katsella ikkunoista näkyvää metsää ja tutkailla onko taivaalta alas tuleva tavara vettä vai räntää. (Oli muuten vettä, mutta onneksi tänään tuli jo luntakin)
Todeta, että elämä on aika hyvää näin. Tuolin selkänojalla ihana Alpan neuletakki, joka lämmittää kevyttoppatakin alla juuri sopivasti. Keittiön tasolla purkitettavana kasa kuivattuja suppiksia (tulivat ystävältä) ja pöydällä jo viikon hengissä pysyneet leikkokukat.
Oli mukava fiilistellä työviikkoa. Tajuta, että kaikista hämmentävistä viikon kommervenkeistä huolimatta, työviikko oli hyvä. Oppilasryhmien kanssa on mukavaa ja teinit ovat teiniydestään huolimatta ihanan fiksuja ja filmaattisia (ainakin useimmat ja useimmiten). Työkaverit ovat mukavia. Ilmapiiri on rento. Mielettömän tärkeitä asioita, joita osaa nykyään arvostaa. Tänä syksynä tuli 10 vuotta täyteen nykyisessä koulussa ja vielä yhtenäkään aamuna ei ole ollut sellainen olo, ettei huvittaisi lähteä töihin. Tiedän olevani etuoikeutettu. Tosin myönnettäköön myös, että tämä on osittain opeteltu asia. Asioista löytyy lähes aina jokin positiivinen puoli, välillä sitä täytyy vain etsiä vähän enemmän.
Oli mukava fiilistellä myös tulevaa iltaa. Uusi ravintola, muutama työkaveri. Tietää, että viikonloppu on täynnä kivoja asioita (ja niinhän se olikin). Ja hymyillä vaaleanpunaisille kastehelmilaseille, jotka yksi alamittaisista käytännössä pakotti mut ostamaan Iittalan tehtaanmyymälän alesta.” - - - - -, sä oot halunnut näitä jo kauemman. Nyt me kyllä ostetaan nämä. Ei se haittaa, vaikkei niille ole varmaa käyttötarkoitusta. Kauniita esineitä tarvitaan aina. Nyt ostetaan ne.” Ihana, ajatteleva esiteini. Ja vaikka se seuraavana päivänä mököttikin makaronilaatikkoa syödessä, niin on se aika tyyppi silti. Ja ne lasit, ne on tosi kivat minimaljakoina.
Kommentit
Lähetä kommentti