Siirry pääsisältöön

Glögi-illan vaalea glögi

Tänä vuona vietimme glögijuhlia jo neljättä kertaa, tällä kertaa tosin uudessa osoitteessa. Vieraslista on vuosien mittaan vaihdellut suuresti ja ajankohtakin on hyppinyt ympäri joulukuuta. Tänä vuonna glögiä keiteltiin jo joulukuun alussa.
Joinakin vuosina on glögi-iltoihin kuulunut jotain ohjelmaakin (mm. pakohuonepeli: Pako lastenhuoneesta), mutta tänä vuonna pääpaino oli ihan vain glögissä ja seurustelussa. Ja lisäksi oli ihan pienen pieni musavisa (joukkueittain vieraiden tehtävä oli arvata, mikä kappale on kyseessä pelkän alkusoiton perusteella).

Glögikattilat höyrysivät hellalla ja vieraat tulivat ja menivät. Glögeinä tarjoiltiin sekä tummaa että vaaleaa. Tumma oli ihan kaupan purkista, mutta vaalean keittelimme itse.
Vaalea glögi
Glögipohja:
tilkka vettä
2 dl sokeria
1l omenamehua
2-3 kanelitankoa
maun mukaan neilikkaa(kuivattuna)
maun mukaan tähtianista(kuivattuna)
Laita kattilaan pieni tilkka vettä ja  sokeri. Kiehautetaan nin, että sokeri liukenee. Lisää omenamehu, kanelitangot, rusinat,  neilikkaa ja tähtianista.  Kiehauta uudestaan ja jätä jäähtymään. Glögi saa tekeytyä vähintään 12h, jonka jälkeen siivilöi mausteet pois.

Tarjoillessa tarvitset glögipohjan lisäksi omenamehua, valkoviiniä sekä vettä (ja mahdollisesti gallianoa).
Voit tarjoilla glögin ainakin kolmella eri tavalla
1. alkoholiton
Litra omenamehua, n.½ litraa vettä sekä n.½ litraa glögipohjaa lämmitetään.
2. alkoholillinen
Litra omenamehua, litra valkoviiniä, n.½ litraa vettä sekä n. ½ litraa glögipohjaa lämmitetään.
3. alkoholillisempi
Toimitaan kuten kohdassa 2, mutta mukien pohjalle kaadetaan pari senttiä gallianoa ja sen jälkeen 2-kohdan glögi.

Itse glögin lisäksi oli toki tarjolla pientä purtavaa. Leivoinnaispuolelta löytyi mifu-riisipasteijoita (näihin palaan myöhemmin) sekä sämpylöitä valkosipulilevitteellä (resepti löytyy täältä, näköjään olen tehnyt samaisia sämpylöitä 7 vuotta sittenkin glögi-iltaan).

Tänä vuonna sääkin onnistui näyttämään glögi-illassa jouluiselta, eli lumiselta. Ikävä kyllä lumisuus oli vain yhden illan ilo.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään) Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen. Pizzataikina (6 - 7 pizzaa) 1 kg durum-vehnäjauhoja 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 3 rkl oliiviöljyä n.10g suolaa Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen ku

Jogurttiset sämpylät

Kehittelin eteen päin Maailman ehkä helpoimmat sämpylät -reseptiä . Ja tällainenhan siitä lopulta sitten tuli: Jogurttiset sämpylät 2,5 dl kuumaa vettä 2,5 dl turkkilaista jogurttia 1 pss kuivahiivaa 1 rkl suolaa 1 dl ruisjauhoja 1 dl kaurahiutaleita 4,5 dl vehnäjauhoja Sekoita kuuma vesi ja jogurtti keskenään. Liuota hiiva nesteeseen (itse käytän apuna vispilää). Lisää suola sekä jauhot. Sekoita kunnolla. Itse käyti viimeksi kasvisten dippinä olleen jogurtin pohjana (jogurttiin oli lisätty Santa Marian Mango curry -maustetta), joka toikin sämpylöihin ihan mukavan maun.  Sekoittamisen jälkeen peitä taikinakulho liinalla ja anna nousta jääkaapissa 10 tuntia tai enemmänkin.  Sämpylöitä ei tarvitse erikseen leipoa, vaan ne nostellaan lusikoiden avulla leivinpaperin päälle pellille. Vedä terävällä veitsellä sämpylöihin ristiviillot ja ripottele päälle vielä sesamin siemeniä. Paista 230 asteessa 25 - 35 minuuttia. Uunista ottamisen jälkeen älä peitä liinalla. Sämpylät ovat pa

Virkatut vanulaput

Pääsiäisen vietimme kotikotona ihanassa auringonpaisteessa. Ulkoilun lisäksi pääsiäisestä tuli käsityöviikonloppukin. Innostuin nimittäin virkkaamaan "vanulappuja". Käyttämäni lanka oli puuvillalankaa tai bambulankaa (tarkistathan langasta, että se on konepesun kestävää) ja virkkuukoukkuna käytin nroa 4. Ensin hieman lyhenteitä: kjs = ketjusilmukka ps = piilosilmukka Ohjeessa käytän termiä nyppy. Nyppy tehdään näin: *Tee langankierto koukulle ja vie koukku seuraavan silmukan ali (ensimmäisellä kierroksella aloitusympyrän ali) ja hae lanka, jonka vedät noin 1 cm korkuiseksi.* Virkkaa * - * yhteensä 4 kertaa. Ota lanka koukulle vedä se kaikkien koukulla olevien yhdeksän lankalenkin läpi. Lopuksi sulje nyppy yhdellä kjs:lla. Ja näin syntyy "vanulappu": 1 krs. Tee aloitussilmukka ja virkkaa 4 kjs:aa. Sulje kierros ps:lla. 2 krs. Virkkaa 1 kjs ja sen jälkeen 8 nyppyä (älä tee nyppyjä ketjusilmukoihin vaan ihan vain aloitusrenkaan ali. Haet siis langankierr