Joulukuun perinne

Jossakin vaiheessa joulukuuta se tapahtuu. Nousen ylös ennen muita. Hiivin alakertaan (etteivät muut heräisi, koska a) muut tarvitsevat unta b) itse tarvitsen omaa aikaa), keitän teetä. Teekupin kanssa istun sohvalla ja katselen ulos hämärään. Taivas vaalenee pikku hiljaa. On joulufiilis.

Jouluvalot ovat ainoa valonlähde sisällä. Hyvinä vuosina ulkona on lunta, useimmiten ei. Tässä vaiheessa joulu yleensä hiipii sisälle. Ja tätä se joulu parhaimmillaan itselleni onkin. Ei kiirettä, ei stressiä. Joululaulut luovat omaa tunnelmaansa, mutta tällaisena aamuna en kaipaa edes niitä. Kaikki kuvat ovat hieman tärähtäneitä. Minkäs teet, sitä aamun hämärä ja silmien siristely tekee. Keittiössä on vielä pienimuotoinen kaaos edellisen illan jäljiltä.

Ruokapöydällä tuoksuu hyasintti. Se jouluperinne, joka on ollut mukanani lapsesta asti. Hyasintin tuoksu on se the joulutuoksu. Sukulaisglögeillä saimme tuliaisiksi myös jouluruusun, joka istuu kuin nenä päähän sohvapöydällemme.

Tänään teekupin kaveriksi tulivat aamun valjettua myös paketointitarvikkeet. Teini-ikäisten kummityttöjen lahjakortit pääsivät kirjekuoriin.

Jouluaattoon on enää  reilu viikko aikaa. Sitä ennen töissä ehtii olla hirmuisen kiireiset pävät viimeisten kertausten, kokeiden ja joulujuhlaharjoitusten muodossa. Iltaisin näen vielä monta ystävää ja siitä se joululoma sitten pikku hiljaa alkaa.

Ihanaa kun on joulu. Ja vielä ihanampaa on, kun on loma. Jälleen kerran se tulee oikein tarpeeseen.