Alitajunta on jännittävä kapistus.
Olen käynyt kuukauden sisään nyt muutaman kerran ihanassa Oodissa (kirjastossa siis). Jokaisella kerralla olen ihastellut arkkitehtuuria, valoa ja tunnelmaa. Jokaisella kerralla päässä on soinut myös osia kappaleesta, jonka nimestä ei ollut mitään tietoa. Tai ainakaan tietoista tietoa (muisti kun on allekirjoittaneella monissa asioissa erittäin huono). Kappale on klassista musiikkia ja olin aika varma, että joskus sitä olen pianolla soittanut.
Tänään tätä kirjoitusta (jossa oli tarkoitus kirjoittaa Oodista eikä alitajunnasta) pohtiessa tuli mieleen Oodi ilolle -sanapari. Googlasin huvikseni ja tadaa: Oodi ilolle on osa Beethovenin 9. sinfoniasta ja sehän siellä päässä oli soinut (ja juu, olen soittanut sitä ala-asteella pianolla). Kuinka osuvaa, koska tämä kirjasto on tosiaan oodi ilolle.
Valon, arkkitehtuurin ja tunnelman lisäksi iloa aiheuttavaa Oodissa ovat lukuisat tuolit/lukupaikat. Niitä on niin paljon, että aina olen löytänyt itselleni sopivan sopen. Iloa tuo myös kohtuuhintainen kahvila (sekä pohjakerroksessa, että ylimmässä kerroksessa), jossa esimerkiksi tee maksaa vain 1,50 euroa.
Kirjojen valikoima ei taida olla suuren suuri (mutta laaja kuitenkin), mutta itselleni sillä ei kyllä ole väliä. Käytännössä nimittäin varaan joka ikisen kirjan jonka luen lukuunottamatta niitä kirjoja, jotka osuvat pikalainahyllystä haaviin. Useimmiten lähikirjasto onkin paikka, josta haen varaukset sekä palautan lainatut kirjat. Oodi sen sijaan on ollut lukemis-, rentoutumis-, sekä ystävien kohtaamispaikka.
Ja oodi muuten yleisestikin kirjastoille. Kuinka huippua, että meillä on palvelu, josta saa i l m a i s e k s i lainaan kirjoja. Lisäksi kirjavalikoima on ainakin näin pääkaupunkiseudulla huikean laaja. Lähes kaikki mieleen tulevat kirjat kirjastosta löytyvät (vaikka joihinkin olenkin jonossa numerolla 1248...). Itse en osta kirjoja käytännössä koskaan, mutta luen silti mielettömästi. Ilman kirjastoa tämä ei onnistuisi (tai sitten talo pursuaisi kirjoja). Onneksi vuonna 1860 Helsingin rouvasväenyhdistys päätti perustaa Helsinkiin ensimmäisen kirjaston ja siitä se sitten lähti.
Olen käynyt kuukauden sisään nyt muutaman kerran ihanassa Oodissa (kirjastossa siis). Jokaisella kerralla olen ihastellut arkkitehtuuria, valoa ja tunnelmaa. Jokaisella kerralla päässä on soinut myös osia kappaleesta, jonka nimestä ei ollut mitään tietoa. Tai ainakaan tietoista tietoa (muisti kun on allekirjoittaneella monissa asioissa erittäin huono). Kappale on klassista musiikkia ja olin aika varma, että joskus sitä olen pianolla soittanut.
Tänään tätä kirjoitusta (jossa oli tarkoitus kirjoittaa Oodista eikä alitajunnasta) pohtiessa tuli mieleen Oodi ilolle -sanapari. Googlasin huvikseni ja tadaa: Oodi ilolle on osa Beethovenin 9. sinfoniasta ja sehän siellä päässä oli soinut (ja juu, olen soittanut sitä ala-asteella pianolla). Kuinka osuvaa, koska tämä kirjasto on tosiaan oodi ilolle.
Valon, arkkitehtuurin ja tunnelman lisäksi iloa aiheuttavaa Oodissa ovat lukuisat tuolit/lukupaikat. Niitä on niin paljon, että aina olen löytänyt itselleni sopivan sopen. Iloa tuo myös kohtuuhintainen kahvila (sekä pohjakerroksessa, että ylimmässä kerroksessa), jossa esimerkiksi tee maksaa vain 1,50 euroa.
Kirjojen valikoima ei taida olla suuren suuri (mutta laaja kuitenkin), mutta itselleni sillä ei kyllä ole väliä. Käytännössä nimittäin varaan joka ikisen kirjan jonka luen lukuunottamatta niitä kirjoja, jotka osuvat pikalainahyllystä haaviin. Useimmiten lähikirjasto onkin paikka, josta haen varaukset sekä palautan lainatut kirjat. Oodi sen sijaan on ollut lukemis-, rentoutumis-, sekä ystävien kohtaamispaikka.
Ja oodi muuten yleisestikin kirjastoille. Kuinka huippua, että meillä on palvelu, josta saa i l m a i s e k s i lainaan kirjoja. Lisäksi kirjavalikoima on ainakin näin pääkaupunkiseudulla huikean laaja. Lähes kaikki mieleen tulevat kirjat kirjastosta löytyvät (vaikka joihinkin olenkin jonossa numerolla 1248...). Itse en osta kirjoja käytännössä koskaan, mutta luen silti mielettömästi. Ilman kirjastoa tämä ei onnistuisi (tai sitten talo pursuaisi kirjoja). Onneksi vuonna 1860 Helsingin rouvasväenyhdistys päätti perustaa Helsinkiin ensimmäisen kirjaston ja siitä se sitten lähti.
Kommentit
Lähetä kommentti