Siirry pääsisältöön

Paahdettua leipää ja salaattia

Tässä uudessa (kohta vuoden vanhassa) kodissa grilli sijaitsee ulkona aivan olohuoneen/keittiön vieressä (pienten tilojen etuja) ja niinpä se onkin ollut todella ahkerassa käytössä myös nykyään pienemmillä ruoilla. Viime aikojen iltojen ilo on ollut grillissä paahdettu leipä, paistettu (tms) avokado sekä salaatti. Täyttävää, hyvää ja kohtuullisen terveellistäkin.
Paahdettu leipä salaatilla
250 g kirsikkatomaatteja (tai miniluumutomaatteja)
1-2 kesäsipulia
1,5 dl oliiviöljyä
0,5 dl valkoviinietikkaa
1 tl suolaa
½ tl mustapippuria
½ tl sokeria

salaattia
kurkkua
paprikaa
fetaa (itse olen käyttänyt Apetina snackseja)
Vuolukanaa (Atrian tuote)

Maalaisleipää sopiva määrä
tilkkanen öljyä
muutama avokado

Sekoita keskenään oliiviöljy, valkoviinietikka, suola, mustapippuri ja sokeri. Halkaise tomaatit ja pilko (itse käyttäisin sanaa pienistä, mutta se ei taida olla oikea sana) kesäsipulit (varret voi laittaa mukaan myös) ja lisää ne marinadiin. Anna muhia noin 30 minuuttia.
Valmista salaatti kurkusta, paprikasta, fetasta ja salaatista. Lisää mukaan vuolukanaa (itse olen käyttänyt noin puolet paketista yhteen salaattiin).
Viipaloi leipä ja sivele pinnat öljyllä. Grillaa grillissä n. 2 - 3 minuuttia. Halkaise avokadot ja poista kivi + kaiva hedelmä ulos kuorestaan (älä pilko). Grillaa puolikkaita avokadoja reilu minuutti (tarkoitus saada hieman väriä pintaan).
Ennen tarjoilua valuta marinadi pois tomaateista.
Kokoa annokset lautasille. Leivän päälle avokadoa sekä marinoitua tomaatteja + sipulia. Salaattia lisäksi ja sinnekin mahdollisesti avokadoa + tomaatteja. Nam.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään) Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen. Pizzataikina (6 - 7 pizzaa) 1 kg durum-vehnäjauhoja 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 3 rkl oliiviöljyä n.10g suolaa Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen ku

salaatti pihville

Eräs lauantai-ilta tässä taloudessa herkuteltiin pihvillä. Pihvin kera tarjolla oli Meanwhile in Longfield -blogista bongattu mieletön pippurikastike . Pippurikastiketta valmistui sen verran reilusti, että loppujen lopuksi söin sitä kolmella eri aterialla. Tosin kastiketta tuli aina välillä jatkettua hieman kermalla. Ja herkullista oli. Pähkäilen usein tarjoamuksia pihvin kanssa. Tällä hetkellä olen päätynyt siihen, että paras vaihtoehto on kuitenkin salaatti. Perunat tai vihannekset tekevät ruoasta hieman raskaan, joten salaatti on juuri sopiva pihvin lisuke. (Myönnettäköön, että ravintolassa ottaisin kyllä jotain muuta... Useimmiten päädyn valkosipuliperunoihin tms.). Parhaimmaksi salaatiksi on viime aikoina päätynyt hyvin yksinkertainen salaatti. Tällainen: Sopivasti salaattia revittynä lautasille Kirsikkatomaatteja puolitettuina tai tomaattia pilkottuna päälle Kurkkua höylätään juustohöylällä kasan päälle Samoin höylätään parmesania Päälle ripotellaan paahdettuja pinjans

Retkeilyä: Iso-Melkutin

Lauantaina hellepäivää uhmaten päätimme lähteä kahden alamittaisen (toinen tosin on jo mua pitempi...Enää yksi alamittaisista on siis todellisuudessa alle 170 cm pitkä...) + Papu Papusen kanssa retkeilemään Lopelle Iso-Melkuttimen kierrokselle.  Tähän väliin todettakoon, että olen tämän kevään aikana selannut usean kunnan nettisivuja ja etsinyt tietoja retkeilymaastoista/kävelyreiteistä.  Iso-Melkuttimesta tiedon saaminen oli hieman kiven alla. Lopulta Lopen kunnan sivulta tietoa löysi, mutta näin ikävästi sanottuna niin tylsässä muodossa, että sen nettisivun (tai no PDF:n) perusteella en olisi kyllä Lopelle retkeilemään lähtenyt.  Onneksi Iso-Melkuttimesta on kuitenkin kirjoitettu erilaisia postauksia aika runsaasti, joten tietoa löytyi muuta kautta. Ja hyvä niin, koska tämä oli todellakin vierailun arvoinen paikka.   Me navigoimme paikan päälle Google Mapsin avulla, jolloin määränpääksi laitoimme Iso-Melkuttimen parkkipaikka. Tarkempi osoite on Tauluntie 146, Räyskälä. Päätimme huris