Elämää koirallisena

Olemme eläneet koirallista elämää noin 5 kuukautta. Etukäteen mietitytti ajan riittäminen ja se, kuinka joku on koiran kanssa tarpeeksi kotona. Entä miten onnistuvat mahdolliset reissut. Onko jollakin tarpeeksi aikaa ja energiaa olla myös koiran kanssa.

No, tähän asti nuo yllä mainitut asiat eivät ole suuremmin aiheuttaneet huolta. Totta kai aikataulusäätöjä on pitänyt tehdä. Onneksi meitä on kuitenkin kaksi aikuista sekä vielä kolme alaikäistä osana päivistä. Pienillä värkkäyksillä ollaan saatu tähän asti hoidettua niin, ettei Papulla ole tullut yli 8 tunnin yksinolohetkiä. Nyt tosin jouluun asti on kerran viikossa haastepäivä. Mutta sekin onnistunee. Vaatii tosin osana viikoista venymistä yhdeltä alaikäiseltä, osana viikoista taas H huristelee hyppytuntien aikana Papun seuraksi ja joskus Papu menee päivähoitoon koirakaverin luo. Katsotaan olenko vielä joulun aikoihin sitä mieltä, että homma hoitui ilman suurempia säätöjä....

Joitakin karsimisia on pitänyt tehdä. Työkavereiden kanssa hengaamista välituntisin on pitänyt vähentää, jotta ehdin välituntisin tehdä kaikki kokeet ja suunnittelut ja kopioinnit, jotta ei ole tarvinnut jäädä tuntien jälkeen töihin. Lisäksi en ole käynyt tänä syksynä ollenkaan omissa treeneissä, jotta olen saanut yhdistettyä sekä koiran että työt ja muiden tämän perhehässäkän harrastukset. Itse olen venynyt eniten, mutta olen myös kyllä varmastikin saanutkin eniten. Ja tästä venymisestä johtuen blogikin on elänyt hieman hiljaiseloa, mutta ehkä nyt alkaa riittää aikaa näillekin päivityksille. (Instassa olemme olleet sen sijaan hyvinkin aktiivisia ja Papu Papusen elämää voi seurata instassa nimellä Papu4494. Tili päivittyy itseni sekä alaikäisten toimesta)

Papusta on kasvanut fiksu ja filmaattinen murrosikäinen koira. Tietyt pennun elkeet ovat vähentyneet ja murrosikä on aiheuttanut pientä kuurotta ulkona sekä muiden koirien jälkien haistelun lisääntymistä suuresti. Murrosikä on myös tuonut haasteensa kynsien leikkaamiseen. Senpä tähden tällä hetkellä luotamme kynsissä Mustin ja Mirrin ammattilaisiin ja kynnet lyhentyvät siellä. Uskon, että murrosiän hellitettyä onnistumme tässäkin taas paremmin itse.

Mutta mitä koiran omistaminen on antanut?
Ulkoilua. Säässä kuin säässä. Ja ihme kyllä, vesisade/kova tuuli/pakkanen/lumi (Lapissa koettu tämäkin) ei ole ärsyttänyt itseä käytännössä ollenkaan. Tosin tämä on kyllä vahvasti varustekysymys. Itse omistan vettä hylkivät ulkoiluvarusteet, joten ulkoilu onnistuu sen puolesta hyvin. Tennareilla + farkuilla tulee lähdettyä todella harvoin Papun kanssa ulos. Käytännössä vaihdan aina ulkoiluhousut. Vähentää niin palelemista kuin pyykkiäkin. Ulkoilu myös selkeästi piristää itseäni. Olo on hyvä. Toistaiseksi en ole vielä kaivannut lenkillä kuulokkeita + äänikirjaa, mutta pidän tämän option vielä avoinna.

Kohtaamisia uusien ihmisten kanssa. Lähes päivittäin tulee juteltua niitä näitä muiden koiran ulkoiluttajien kanssa. Lähes päivittäin kohtaamme myös niin lapsia kuin vanhuksia, jotka jäävät ihastelemaan Papua ja hieman rapsuttelemaan. Ja tässä Papu on loistava, Papu rakastaa kaikkia ihmisiä ja antaa mielellään kaikkien silitellä. Lisäksi elämään on tullut useampi ihminen, jotka alkavat lähestyä jo ystävyyttä. Hauskaa, että näin aikuisenakin voi saada uusia ystäviä.

Rakkautta. Sen tunteen, kun joku rakastaa täysin ilman ehtoja. Odottaa malttamattomana kotiintulon jälkeen, että saa haleja ja rapsutuksia. Papun peppu pysyy lähes koko ajan jo maassa tätä odottaessa, vaikka ei millään malttaisi. Mutta häntä vispaa ja pientä pomppimista on istualtaankin havaittavissa.

Hitautta elämään. Ulkoilusta, lenkkeilystä, kahvilakäynneistä (moneen kahvilaan koirat ovat erittäin tervetulleita) yms. huolimatta on aikaa hitaaseen olemiseen tullut lisää. Kävelyillä tulee tyhjättyä päätä hyvin ja kotona olemiseen tuntuu olevan enemmän aikaa. Ei ole koko ajan kiire jonnekin. Kodin ulkopuolisia menoja on myös tämän syksyn aikana tullut sovittua vähemmän.

Retkeilyä. Aiemminkin olisin voinut ihan hyvin mennä metsään. Ja silloin tällöin meninkin, koska pidän siitä. Mutta aika usein en mennyt. Nyt Papu Papusen kanssa käymme vähintään kerran viikossa metsälenkkeilemässä. Se tuntuu nyt normaalilta osalta arkea. Usein mukana on istuinalusta ja sopivan kävelylenkin jälkeen istuskelemme ja ihastelemme luontoa.

Uusia aktiviteetteja. Huolimatta elämän hidastamisesta on koiran myötä myös tullut keksittyä erilaisia aktiviteetteja. Päivä on koiralle pitkä ja tylsä, jos ollaan vain kotiympyröissä. Papun kanssa olenkin ollut pentukoulussa sekä pentujen tutustumisagilityssa. Joulun jälkeen taidamme jatkaa agilityn parissa, sen verran kivaa puuhaa se oli. Lisäksi on tullut käytyä uusissa retkipaikoissa, uusissa (koiraystävällisissä) kahviloissa, uusissa koirapuistoissa jne. Ja eilen kävimme Papun kanssa uudessa ravintolossakin (Tassut kartalla -nettisivulta löytää hyvin koiraystävällisiä paikkoja): Lungissa. Papu viihtyi ravintolassa vallan lungisti ja me ihmisetkin saimme syödä hyvin ja rauhassa.

Toki koira vaatii myös paljon. Papun kanssa pitää leikkiä (usein se on sitä, että harjoitellaan uusia temppuja). Papua pitää harjata vähintään kerran päivässä (villakoiran pitkä karva varsinkin vaatii hoitamista, ettei takkuunnu). Välillä takkuja tulee kaikesta huolimatta ja silloin niitä pitää selvitellä. Tällä hetkellä Papu pestään kerran viikossa. Välillä pitää käydä eläinlääkärissä. Ja useimmiten, kun tekee jotain, on koira vieressä. Aamulla ensimmäisenä on käytävä ulkona samoin kuin illalla viimeisenä. Tai no ihan ensimmäisenä aamulla Papun vatsaa pitää silitellä. Tätä odotetaan aivan joka aamu, muuten mistään ei tule mitään.

Paljon tämä koirallinen elämä on antanut, mutta toki jotain vienytkin. Plussan puolella ollaan joka tapauksessa todella paljon.