En ole luonnostani siisti. En niin millään.
En mitenkään erityisemmin inhoa siivoamista tai siistimistä (no, varsinkaan imurointi ei kyllä kuulu mun top10-tekemisiin. Eikä taida päästä top100-listallekaan), mutta keksin yleensä monta monituista asiaa, jotka teen mieluummin kuin siivoan/siistin paikkoja.
Mutta... Pidän siitä, kun ympärilläni on siistiä. Silmä lepää, eikä tarvitse miettiä sitä, että mihin mikäkin tavara kuuluu. Senpä takia on harmi, että tälläisen epäsiistin ihmisen toiseksi puoliskoksi on valikoitunut ihminen, joka ei myöskään ole luonnostaan siisti. Ja sitten tällä toisella epäsiistillä ihmisellä sattuu olemaan vielä jälkikasvua, jotka yhtä poikkeusta lukuunottamatta eivät myöskään ole kovin järjestyshenkistä. Niinpä meillä on yleensä aina kaaos. Paitsi silloin, kun on siivottu.
Ja aina kun on siivottu, teen hiljaisen päätöksen, että nyt tästä siististä ihanuudesta pidetään kiinni. Ja viimeistään 2 vuorokautta myöhemmin koko siisteys on mennyttä.... Enkä voi edes syyttää yleensä (no ehkä himpan verran) talouden muita epäsiistejä tyyppejä vaan ihan itseäni... Alla oleva kuva kertoo paljon. Katsoin padilta Netflixistä jotain sarjaa ja kudoin sukkaa. Kalenteria täytin tätä ennen. Viisi tuntia aiemmin luin lehteä, joka jäi kaiken kaaoksen alle. Toinen lehti, jota kukaan ei edes aio lukea, on onnistunut seikkailemaan pöydälle myös. Pöydältä löytyy myös juustoraastin, joka piti pakata viikonlopuksi mukaan. Epämääräinen pahviviritys on Papun lempilelu, joka ei näköjään päätynyt ikinä omalle paikalleen portaiden alle vaan on jäänyt leikityksestä ruokapöydälle (!). Kuvan ulkopuolella ovat padi, kirja, piparipurkki, kaiutin sekä puhelin. Toki tämä koko kaaos siivottiin ennen kuin ruvettiin syömään (käytämme ruokapöytää siihenkin, vaikkei sitä kuvista voikaan ehkä päätellä...), mutta seuraavat tavarat rupesivat valtaamaan ruokapöytää heti pian ruoan jälkeen.
Työpöydästäni en edes uskalla julkaista kuvaa. Se on kaaos. Olen yrittänyt kehitellä erilaisia järjestelmiä, joilla tavaroissa olisi joku logiikka. Itse kyllä löydän kaiken tarvitsemani, mutta säälin sitä, joka sijaisena mahdollisesti joutuisi kaivamaan jotain pöydältäni. Työpöytäasiassa yritän kyllä tosissani tämän lukuvuoden aikana kehittyä.
Mutta ei sillä. Onnellista elämää elän silti huolimatta tästä kaaoksesta. Ja hauskintahan tässä on se, että lähes tulkoon kaikissa muissa asioissa olen superjärjestelmällinen. Yleensä mun aivot luokittelevat kaikki asiat sen verran näppärästi, että muistan (yleensä) sovitut asiat ja pystyn kaivelemaan välillä todella hämmästyttäviä (ainakin omasa mielestäni) tietoja jostain muistin lokeroista. Olen myös hyvä organisoimaan sekä saamaan asiat toimimaan. Uskoisin, että aika moni kutsuisi minua järjestelmälliseksi.
Tosin niistä ihmisistä kovinkaan moni ei ole tainnut nähdä tätä ruokapöytäkaaosta eikä varsinkaan sitä työpöytäkaaosta.... Onneksi työpöytä on nyt jäänyt joululoman ajaksi elämään omaa elämäänsä ja loman jälkeen voi taas yrittää sen uuden vuoden kunniaksi vaikkapa siivota...
En mitenkään erityisemmin inhoa siivoamista tai siistimistä (no, varsinkaan imurointi ei kyllä kuulu mun top10-tekemisiin. Eikä taida päästä top100-listallekaan), mutta keksin yleensä monta monituista asiaa, jotka teen mieluummin kuin siivoan/siistin paikkoja.
Mutta... Pidän siitä, kun ympärilläni on siistiä. Silmä lepää, eikä tarvitse miettiä sitä, että mihin mikäkin tavara kuuluu. Senpä takia on harmi, että tälläisen epäsiistin ihmisen toiseksi puoliskoksi on valikoitunut ihminen, joka ei myöskään ole luonnostaan siisti. Ja sitten tällä toisella epäsiistillä ihmisellä sattuu olemaan vielä jälkikasvua, jotka yhtä poikkeusta lukuunottamatta eivät myöskään ole kovin järjestyshenkistä. Niinpä meillä on yleensä aina kaaos. Paitsi silloin, kun on siivottu.
Ja aina kun on siivottu, teen hiljaisen päätöksen, että nyt tästä siististä ihanuudesta pidetään kiinni. Ja viimeistään 2 vuorokautta myöhemmin koko siisteys on mennyttä.... Enkä voi edes syyttää yleensä (no ehkä himpan verran) talouden muita epäsiistejä tyyppejä vaan ihan itseäni... Alla oleva kuva kertoo paljon. Katsoin padilta Netflixistä jotain sarjaa ja kudoin sukkaa. Kalenteria täytin tätä ennen. Viisi tuntia aiemmin luin lehteä, joka jäi kaiken kaaoksen alle. Toinen lehti, jota kukaan ei edes aio lukea, on onnistunut seikkailemaan pöydälle myös. Pöydältä löytyy myös juustoraastin, joka piti pakata viikonlopuksi mukaan. Epämääräinen pahviviritys on Papun lempilelu, joka ei näköjään päätynyt ikinä omalle paikalleen portaiden alle vaan on jäänyt leikityksestä ruokapöydälle (!). Kuvan ulkopuolella ovat padi, kirja, piparipurkki, kaiutin sekä puhelin. Toki tämä koko kaaos siivottiin ennen kuin ruvettiin syömään (käytämme ruokapöytää siihenkin, vaikkei sitä kuvista voikaan ehkä päätellä...), mutta seuraavat tavarat rupesivat valtaamaan ruokapöytää heti pian ruoan jälkeen.
Työpöydästäni en edes uskalla julkaista kuvaa. Se on kaaos. Olen yrittänyt kehitellä erilaisia järjestelmiä, joilla tavaroissa olisi joku logiikka. Itse kyllä löydän kaiken tarvitsemani, mutta säälin sitä, joka sijaisena mahdollisesti joutuisi kaivamaan jotain pöydältäni. Työpöytäasiassa yritän kyllä tosissani tämän lukuvuoden aikana kehittyä.
Mutta ei sillä. Onnellista elämää elän silti huolimatta tästä kaaoksesta. Ja hauskintahan tässä on se, että lähes tulkoon kaikissa muissa asioissa olen superjärjestelmällinen. Yleensä mun aivot luokittelevat kaikki asiat sen verran näppärästi, että muistan (yleensä) sovitut asiat ja pystyn kaivelemaan välillä todella hämmästyttäviä (ainakin omasa mielestäni) tietoja jostain muistin lokeroista. Olen myös hyvä organisoimaan sekä saamaan asiat toimimaan. Uskoisin, että aika moni kutsuisi minua järjestelmälliseksi.
Tosin niistä ihmisistä kovinkaan moni ei ole tainnut nähdä tätä ruokapöytäkaaosta eikä varsinkaan sitä työpöytäkaaosta.... Onneksi työpöytä on nyt jäänyt joululoman ajaksi elämään omaa elämäänsä ja loman jälkeen voi taas yrittää sen uuden vuoden kunniaksi vaikkapa siivota...
Kommentit
Lähetä kommentti