Juhannuspäivänä pakkasimme itsemme, tavaravuoren sekä Papu Papusen autoon ja huristelimme Porkkalanniemeen. Porkkalanniemi on aivan mahtava ulkoilupaikka (varsinkin, kun opasteita on lisätty viime aikoina sinne runsaasti). Tosin harmillisesti sinne päästäkseen on käytännössä pakko käyttää autoa. 
Tällä kertaa olimme perillä noin klo 13.00 ja ensimmäiset retkeilijät olivatkin jo silloin poistumassa. Emme todellakaan olleet ainoita, mutta onneksi tilaa täällä riittää. Parkkipaikalta otimme suunnaksi Pampskatanin, mutta tällä kertaa emme kävelleet näköalapaikalle asti vaan keittokatokselta suuntasimmekin oikealle kallioille ja rupesimme etsimään muutamat kriteerit täyttävää telttapaikkaa.
Tällä kertaa kriteereinä olivat:
1. Pohja, jossa ei olisi mielettömästi juuria
2. Hieman suojaisa paikka, jossa ei olisi muita telttoja aivan vieressä (tämä on erityisesti ajateltu Papu Papusen takia, ykkönen enemmän meidän ihmisten)
3. Lähellä näköalaa merelle
Ja tadaa, meille aivan täydellinen paikka löytyikin. Puiden alla n. 10 metrin päässä korkeista rantakallioista. Sinilevähavaintoja on tehty sen verran, ettei meillä ollut suunnatonta halua päästä itse uimaan (tai uittaa koiraa), koska suihkumahdollisuudet olivat tunnin automatkan päässä. Olikin siis suorastaan täydellistä, ettei teltan kohdalta ollut minkäänlaisia uintimahdollisuuksia (koska pudotusta veteen oli useita metrejä). Teltan ja kallioiden välistä löytyi vielä hyvä paikka riippumatollekin, joten tähän leiriydyttiin.
Papu Papunen on niin tottunut retkeilykoira, ettei hän vaadi suuremmin mitään järjestelyjä telttaillessakaan. Teltassa meillä on omien makuualustojen vieressä Papulle pyyhe, jonka päällä hän voisi nukkua. Todellisuus: Papu nukkui nyt lämpimällä mun makuupussin päällä jaloissa tai makuupussin päällä mun vatsan kohdalla tai mun päässä kiinni... Kylmemmällä ilmalla meillä on ollut Papulle mukana oma viltti, jonka välissä hän on nukkunut osan yöstä ja osan mun makuupussin sisällä (mönkiminen suuaukosta sisään on tapahtunut yleensä silloin, kun on tullut tarpeeksi kylmä...). Lisäksi mukana pitää olla reilusti vettä sekä tietenkin koiralle ruoat. Otamme yleensä myös mukaan jonkinlaisen puruluun, jota voi järsiä sopivina hetkinä. Pari pientä lelua pakkaan myös yleensä mukaan, mutta harvemmin niitä on tarvinnut. Villakoiran kanssa on hyvä myös olla harja mukana, jotta ennen nukkumaan menoa saa edes osan roskista irti turkista, eikä telttaan kantaudu niin paljon kaikkea epämääräistä. Muiden koirarotujen turkin roskankeräämisvimmasta en osaa sanoa mitään. Lisäksi ulkona istuessa on hyvä huolehtia, että koira pääsee varjoon. Näin pienen koiran kanssa kätevää on se, että varjo löytyy yleensä ainakin jonkun selän takaa.
Juhannuksen kunniaksi panostimme ja teimme nuotiossa kasvisnyyttejä. Nyytit olimme tehneet kotona valmiiksi (niihin sujahti pilkottuina uusia perunoita, uusia porkkanoita, parsakaalia, palsternakkaa, sipulia, oivariinia, suolaa ja pippuria) ja kypsensimme ne hiilloksen keskellä. Kotona olin tehnyt myös valmiiksi sienisalaatin (metsäsienisäilyke hyvin valutettuna, puolikas sipuli, majoneesia sopivasti, hieman hunajaa, suolaa ja pippuria), joka kulki perille kylmälaukussa muiden ruokien kanssa. Ajoitus on nuotion kanssa aina hieman haastavaa ja tällä kertaa H söi makkarat alkupalaksi, koska ne nyt sattuivat kypsymään ensin.
Iltapalaksi kävimme vielä erikseen nuotiolla paistamassa vihikset. Suurin osa muista retkeilijöistä viihtyi keittokatoksen (johon mekin siis teimme nuotiomme sille varattuun paikkaan, koska tällä hetkellä on voimassa metsäpalovaroitus aika suuressa osassa Suomea) läheisyydessä, joten me tyydyimme lähinnä tekemään ruokamme + syömään ne ja palaamaan sitten omalle rauhaiselle kalliolle.
Kalliolla olikin hyvä istua iltaa, lueskella kirjaa, siemailla hieman viiniä ja rentoutua välillä kirjan kanssa (tai ilman) riippumatossa. Toki välillä kävimme tekemässä pieniä lenkkejä Papusen kanssa. Auringon laskettua, siirryimmekin nukkumaan. Aamulla Papu toimi herätyskellona jälleen vähän ennen kuutta (herätys alkaa varpaiden tökkimisellä ja hiipii siitä pikku hiljaa ylöspäin).H nukkui ja me Papun kanssa katselimme auringon valaisemaa merta, kuuntelimme lintuja ja kävimme metsässä pienellä lenkillä. Metsässä olikin jännittävää, sillä kohtasimme myös pari valkohäntäkaurista. Siinä katseltiin hetken puolin ja toisin, kunnes Papu rupesi ääntelemään ja isommat päättivät väistää.
Aamulla meillä ei ollut suuri kiire pois, joten ehdin rauhassa nauttia teetä (haaveilen kaasulla toimivasta vedenkeittimestä, mutta toistaiseksi trangiallakin vesi kiehuu näppärästi), lukea sekä torkkua. Söimme vielä perinteisen retkilounaan eli italianpataa soijarouheella. Ruoka, joka maistuu retkellä hyvältä, mutta kotona tuskin niinkään.
Onnistunut yönyliretki sanoisin.
Tänä vuonna retkeilyä on tullut harrastettua sen verran paljon, että päätin vihdoin kunnostautua ja järjestää retkillä tarvittavat tavarat yhteen paikkaan. Eteisen yläkaappiin mahtuivatkin näppärästi makuupussit, makuualustat, trangiat, istuinalustat sekä retkillä käytettävät astiat. Nyt on helppo yhdestä kaapista kaivaa kaikki tarvittava mukaan. Teltta on ainut retkiasia, joka ei mahtunut samaan kaappiin.
Kommentit
Lähetä kommentti