Siirry pääsisältöön

Perinteinen Kahvilakierros

Kahdeksas kerta, kun vietimme ystäväni Kumpupilven kanssa kahvilakierrospäivää Helsingissä. Nykyään tosin valitsemme jo kalentereista kaksi kesäpäivää, jolloin toisena olemme usein lähteneet pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. Tänä vuonna tämä reissu suuntautui Fagervikiin, josta voit lukea enemmän Kumpupilven blogista

Mutta sitten Helsingin kahviloihin. Tänä vuonna oma panokseni kahvilavalintoihin oli vähäinen (en ollut saanut listaani ylös kovinkaan montaa uutta kahvilaa koko vuoden aikana... Nyt pitää tsempata ensi kesää varten tässä :D ), mutta onneksi Kumpupilvi oli löytänyt meille aivan loistavat kahvilat (ja facebookissa saimme hyviä lisävinkkejä). 

Tänä vuonna aloitimme Kalliosta nauttimalla todella hyvät hapanjuurileivät lisukkeineen Way Bakery and Wine Barissa
Leipä oli niin hyvää ja annokseni bataattileikkeleet olivat jotain aivan uutta itselleni. Ja hyvää. Teetä ei ehkä ollut tarjolla muuta kuin maustamattomia versioita tai ainakaan niitä ei meille tarjottu. 
4/5

Seuraavaksi siirryimme OhMyGoodnessiin (Kalliossa myös), jossa nauttimani smoothie oli mielettömän hyvää. 
Meille jäi olotila, että hinnat olivat hieman korkeat. Kahvilassa oli myös aika ruuhkaisaa perjantaiaamupäiväksi. 
4/5

Näiden kahden jälkeen olinkin jo aivan ähkyssä, joten olikin hyvä hieman hengitellä ja kävellä Puu-Vallilan reunaa pitkin Kahvila Päijänteeseen
Tässä paikassa palvelu oli niin kohdallaan. Harvoin olen tuntenut itseäni niin sydämellisesti tervetulleeksi. Päijänteessä oli myös maustettuja teitä (ihanaa :) ) ja lisäksi asiantuntemusta teen valmistamisessa. Nautimme puoliksi kardemummapullan, joka oli ehkä paras ikinä syömäni veteen leivottu pulla. Ja tavoittelee kyllä kaikistakin pullista ihan kärkisijoja. 
5/5 (vahva suositus)

Neljäntenä kahvilana oli hyvin erilainen Herttoniemessä sijaitseva Cafe Erätori
Täällä hinnat olivat halpoja ja palvelu ystävällistä. Erätori on helposti lähestyttävä eikä todellakaan mikään pönötyspaikka. Helppo pieni kulmakuppila. Hieman tunnelmaa laski se, että käytössä olivat kertakäyttöastiat. Mutta syömämme pulla ja kakkupala olivat hyviä.
3/5

Viimeisenä kahvilana kävimme Rastilan leirintäalueella sijaitsevassa kartanossa Cafe Monamissa.
Tämä oli tunnelmaltaan aivan ihastuttava kahvila. Vanha rakennus, johon oli tyylillä sisustettu kahvila. Palvelu oli hyvää, teevalikoimaa löytyi (myös niitä maustettuja) ja marenkirahkaleivos toimi hyvin. 
5/5

Ennen kotiin lähtöä kävimme vielä lasillisilla Viinibaari Apotekissa. Paikka oli viihtyisä ja todella suosittu. Saimme toiseksi viimeiset paikat baaritiskin ääreltä ja kaikki ruokailupaikatkin olivat varattuja. Tämä on ravintola, johon aion ehdottomasti mennä myös syömään. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään) Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen. Pizzataikina (6 - 7 pizzaa) 1 kg durum-vehnäjauhoja 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 3 rkl oliiviöljyä n.10g suolaa Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen ku

salaatti pihville

Eräs lauantai-ilta tässä taloudessa herkuteltiin pihvillä. Pihvin kera tarjolla oli Meanwhile in Longfield -blogista bongattu mieletön pippurikastike . Pippurikastiketta valmistui sen verran reilusti, että loppujen lopuksi söin sitä kolmella eri aterialla. Tosin kastiketta tuli aina välillä jatkettua hieman kermalla. Ja herkullista oli. Pähkäilen usein tarjoamuksia pihvin kanssa. Tällä hetkellä olen päätynyt siihen, että paras vaihtoehto on kuitenkin salaatti. Perunat tai vihannekset tekevät ruoasta hieman raskaan, joten salaatti on juuri sopiva pihvin lisuke. (Myönnettäköön, että ravintolassa ottaisin kyllä jotain muuta... Useimmiten päädyn valkosipuliperunoihin tms.). Parhaimmaksi salaatiksi on viime aikoina päätynyt hyvin yksinkertainen salaatti. Tällainen: Sopivasti salaattia revittynä lautasille Kirsikkatomaatteja puolitettuina tai tomaattia pilkottuna päälle Kurkkua höylätään juustohöylällä kasan päälle Samoin höylätään parmesania Päälle ripotellaan paahdettuja pinjans

Jogurttiset sämpylät

Kehittelin eteen päin Maailman ehkä helpoimmat sämpylät -reseptiä . Ja tällainenhan siitä lopulta sitten tuli: Jogurttiset sämpylät 2,5 dl kuumaa vettä 2,5 dl turkkilaista jogurttia 1 pss kuivahiivaa 1 rkl suolaa 1 dl ruisjauhoja 1 dl kaurahiutaleita 4,5 dl vehnäjauhoja Sekoita kuuma vesi ja jogurtti keskenään. Liuota hiiva nesteeseen (itse käytän apuna vispilää). Lisää suola sekä jauhot. Sekoita kunnolla. Itse käyti viimeksi kasvisten dippinä olleen jogurtin pohjana (jogurttiin oli lisätty Santa Marian Mango curry -maustetta), joka toikin sämpylöihin ihan mukavan maun.  Sekoittamisen jälkeen peitä taikinakulho liinalla ja anna nousta jääkaapissa 10 tuntia tai enemmänkin.  Sämpylöitä ei tarvitse erikseen leipoa, vaan ne nostellaan lusikoiden avulla leivinpaperin päälle pellille. Vedä terävällä veitsellä sämpylöihin ristiviillot ja ripottele päälle vielä sesamin siemeniä. Paista 230 asteessa 25 - 35 minuuttia. Uunista ottamisen jälkeen älä peitä liinalla. Sämpylät ovat pa