Olen tämän vuoden puolella löytänyt Sara K:n blogin. Välillä tekstit ovat mielestäni hieman itsestäänselvyyksiä. Välillä hieman taivaita maalailevia. Mutta pidän kovasti perusvireestä. Lueskelen näitä hieman samalla tavalla kuin voisin ehkä kenties lueskella elämäntaito-oppaita (vai miksi niitä ikinä sanotaankin). Tekstit herättävät ajatuksia. Ravistelevat hieman omia käsityksiäni. Vahvistavat omia ajatuksiani (niin, on paljon kivempi tietenkin lukea tekstejä, jotka tukevat omaa ajattelumaailmaa. Pitäisi rohkeasti astua vielä enemmän ulos omalta mukavuusalueeltani.). Ja ovat usein niin kovin kovin totta.
Tällä viikolla muhun osui erityisesti there is nowhere you can be that isn't where you're supposed be -teksti. Ole se, mikä olet. Ole tyytyväinen siihen, mikä olet. Hyväksy itsesi. Hyväksy olosuhteet. Haaveilu on hyvästä, mutta aina ei saa tai tarvitse kaivata jotain enempää.
Ja jotenkin musta on kovin lohdullista ajatella, että heeei, maailma on mielettömän suuri ja mä olen mielettömän pieni. Mun teoilla, valinnoilla, ajatuksilla, moraalisilla ongelmilla ei oikeasti ole minkääntason suuremman mittakaavan merkitystä. Asiat on vähän voivoi ja niiden kanssa on vain pystyttävä elämään. Onnellisuuden lähde on siinä, että mä hyväksyn itseni ja omat tekoni/ajatukseni. Ei ole väliä, hyväksyvätkö muut. Mutta maailmasta voin toki tehdä himpun verran paremman paikan sillä, että itse pyrin hyväksymään muut.
Elää ja olla onnellinen. Siinä on mun mielestä edelleen elämän tarkoitus.
Viime aikoina olen myös ihastellut erinäisiä valoilmiöitä. Kuinka ihanaa onkaan, että on kevät (ja juu, lämpötilan mukaan se ei sitä varmastikaan ole. Mutta mä laskenkin kevään alkavan siitä, kun aurinko alkaa oikeasti paistaa ja aamuisinkaan ei ole enää niin pimeää). Pakkasöiden takia on ollut myös hienoja valoilmiöitä öisinkin.
Tällä viikolla muhun osui erityisesti there is nowhere you can be that isn't where you're supposed be -teksti. Ole se, mikä olet. Ole tyytyväinen siihen, mikä olet. Hyväksy itsesi. Hyväksy olosuhteet. Haaveilu on hyvästä, mutta aina ei saa tai tarvitse kaivata jotain enempää.
Ja jotenkin musta on kovin lohdullista ajatella, että heeei, maailma on mielettömän suuri ja mä olen mielettömän pieni. Mun teoilla, valinnoilla, ajatuksilla, moraalisilla ongelmilla ei oikeasti ole minkääntason suuremman mittakaavan merkitystä. Asiat on vähän voivoi ja niiden kanssa on vain pystyttävä elämään. Onnellisuuden lähde on siinä, että mä hyväksyn itseni ja omat tekoni/ajatukseni. Ei ole väliä, hyväksyvätkö muut. Mutta maailmasta voin toki tehdä himpun verran paremman paikan sillä, että itse pyrin hyväksymään muut.
Elää ja olla onnellinen. Siinä on mun mielestä edelleen elämän tarkoitus.
Viime aikoina olen myös ihastellut erinäisiä valoilmiöitä. Kuinka ihanaa onkaan, että on kevät (ja juu, lämpötilan mukaan se ei sitä varmastikaan ole. Mutta mä laskenkin kevään alkavan siitä, kun aurinko alkaa oikeasti paistaa ja aamuisinkaan ei ole enää niin pimeää). Pakkasöiden takia on ollut myös hienoja valoilmiöitä öisinkin.
Sun innoittamana metsästin eilen myöhään illalla kuuta. :) Mun kuu ylivalottui, joten harjoituksia täytyy jatkaa myöhemmin.
VastaaPoistakuu oli aika yllättävän haastava kuvattava. Jokos sä onnistuit? :)
Poista