Siirry pääsisältöön

Menovinkki: Reflektor Kivinokassa

Jos satut olemaan tekemistä vailla tänään tai huomenna iltasella, niin suuntaa ihmeessä Kívinokkaan. Tämän viikonlopun siellä on nimittäin valofestivaali Reflektor. Idealtaan samanlainen kuin Lux (kirjoitin siitä tammikuussa täällä), mutta pienempi ja rauhallisempi.
Kivinokka on ylipäätänsä oma pieni maailma (sinne kannattaa mennä valoisanakin aikana joskus kävelylle). Lähes metron varressa, mutta silti erillään. Meren ympäröimä, metsäinen nokka. Reflektor tuo kivinokkaan oman salaperäisen maailmansa. Metsässä on pimeää (katuvalot ovat himmennettyjä ja kaikkialla niitä ei ole ollenkaan), joten valotaideteokset pääsevät hienosti esiin. Ihmisiä oli eilen illalla paljon, mutta ruuhkan tai tungoksen tuntua ei ollut (toisin kuin Luxissa usein). Toki teokset ovat myös pienempiä eivätkä niinkään suuria spektaakkeleja. Se, mikä Reflektorissa oli myös hienoa, oli hiljaisuus. Ei kuulunut liikenteen ääntä ja metsän oma humina pääsi ääneen. Tuli kiva olo.
Vietimme ystäväpariskunnan kanssa Kivinokassa eilen aikaa reilun tunnin. Valoteosten lisäksi ihastelimme ihan vain Helsingin siluettia sekä nautimme kuumat kaakaot auki olevassa ulkoilmakahvilassa. Juuri sopivan rentouttava, hauska ilta.
Teokset ovat olemassa siis vain tämän viikonlopun. Ne ehtii vielä nähdä tänään ja huomenna klo 18.00 - 23.00, Me saavuimme paikalle n. 21.00, jolloin oli jo selkeästi pimeää. Kuulemma valo tuo oman lisänsä auringon laskiessa, joten aikaisemminkin teokset ovat varmasti upeita.

Jostakin syystä järkkäri ei tarttunut mukaan kotoa lähtiessä, joten kuvat ovat kännykkälaatua. Järkkärillä tulos olisi ollut huomattavasti näyttäväpi.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään) Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen. Pizzataikina (6 - 7 pizzaa) 1 kg durum-vehnäjauhoja 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 3 rkl oliiviöljyä n.10g suolaa Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen ku

salaatti pihville

Eräs lauantai-ilta tässä taloudessa herkuteltiin pihvillä. Pihvin kera tarjolla oli Meanwhile in Longfield -blogista bongattu mieletön pippurikastike . Pippurikastiketta valmistui sen verran reilusti, että loppujen lopuksi söin sitä kolmella eri aterialla. Tosin kastiketta tuli aina välillä jatkettua hieman kermalla. Ja herkullista oli. Pähkäilen usein tarjoamuksia pihvin kanssa. Tällä hetkellä olen päätynyt siihen, että paras vaihtoehto on kuitenkin salaatti. Perunat tai vihannekset tekevät ruoasta hieman raskaan, joten salaatti on juuri sopiva pihvin lisuke. (Myönnettäköön, että ravintolassa ottaisin kyllä jotain muuta... Useimmiten päädyn valkosipuliperunoihin tms.). Parhaimmaksi salaatiksi on viime aikoina päätynyt hyvin yksinkertainen salaatti. Tällainen: Sopivasti salaattia revittynä lautasille Kirsikkatomaatteja puolitettuina tai tomaattia pilkottuna päälle Kurkkua höylätään juustohöylällä kasan päälle Samoin höylätään parmesania Päälle ripotellaan paahdettuja pinjans

Jogurttiset sämpylät

Kehittelin eteen päin Maailman ehkä helpoimmat sämpylät -reseptiä . Ja tällainenhan siitä lopulta sitten tuli: Jogurttiset sämpylät 2,5 dl kuumaa vettä 2,5 dl turkkilaista jogurttia 1 pss kuivahiivaa 1 rkl suolaa 1 dl ruisjauhoja 1 dl kaurahiutaleita 4,5 dl vehnäjauhoja Sekoita kuuma vesi ja jogurtti keskenään. Liuota hiiva nesteeseen (itse käytän apuna vispilää). Lisää suola sekä jauhot. Sekoita kunnolla. Itse käyti viimeksi kasvisten dippinä olleen jogurtin pohjana (jogurttiin oli lisätty Santa Marian Mango curry -maustetta), joka toikin sämpylöihin ihan mukavan maun.  Sekoittamisen jälkeen peitä taikinakulho liinalla ja anna nousta jääkaapissa 10 tuntia tai enemmänkin.  Sämpylöitä ei tarvitse erikseen leipoa, vaan ne nostellaan lusikoiden avulla leivinpaperin päälle pellille. Vedä terävällä veitsellä sämpylöihin ristiviillot ja ripottele päälle vielä sesamin siemeniä. Paista 230 asteessa 25 - 35 minuuttia. Uunista ottamisen jälkeen älä peitä liinalla. Sämpylät ovat pa