Siirry pääsisältöön

Tekstit

Halloumi-mansikkasalaatti

Uuden kodin grillausolosuhteet ovat olleet hieman haastavia. Sähkögrilli (joka vielä toistaiseksi toimii meidän päägrillinä) on viritelty autotallista vedettyyn jatkojohtoon ja grillaamiset on hoidettu käytännössä yleisellä tiellä. Tosin toistaiseksi se ei ole kovin yleinen tie, mutta paikka on hyvin, sanotaanko, kivinen ja rosoinen. No, hyvin se grilli on siinäkin tosin lämminnyt ja ilta-auringon paistellessa on grillatessa ollut välillä ihan lämminkin (välillä tuuli on ollut niin hyinen, että grillausvastaava on saanut yksin värjötellä ulkona). Tänä kesänä on grillattu jo pariin otteeseen pekoniin käärittyä kanaa. Kanafileet on puolitettu ja ripoteltu kummallekin puolelle suolaa ja pippuria. Tämän jälkeen file on kääritty pekoniin ja pistetty parilla hammastikulla kiinni koko paketti. Ja lopuksi pötkelöt grilliin. Kanan (ja välillä pihvin ja välillä muuten vain) seuraksi tarjottiin viimeksi halloumi-mansikkasalaattia: Halloumi-mansikkasalaatti Salaattia Pinaatin lehtiä 1 p...

Ihastuttava Lissabon

Viiden päivän aikuisten loma on ohi (ja sen jälkeen on ehditty juhlia yhdet ihanat häätkin) ja paluu Suomeen suoritettu. Lissabon oli lämmin, aurinkoinen, värikäs, edullinen, kiva kaupunki. Kaikkea tätä ja paljon muutakin. Reissun aikana tuli kiivettyä mäkiä ylös ja alas. Lissabon on seitsemän kukkulan päällä ja sen huomasi. Kävelimme reissun aikana 60km, huristelimme metroilla ja ratikalla. Lentokentälle suunnistimme busseilla (paluupäivänä oli metron 24h:n lakko) ja pienoisista epäilyksistä huolimatta pääsimme perille hyvissä ajoin. Voi kuinka helppoa suunnistaminen ja julkisilla kulkeminen nykyään on Google mapsin ansiosta. Söimme paljon ja hyvin (vain yksi totaalisen huono ruokakokemus). Onneksi on Tripadvisor (huonon ruokakokemuksen ravintola bongattiin kävellessä, muut Tripadvisorista). Jos satut ikinä menemään Lissaboniin, niin käy toki kokeilemassa nämä kaksi ravintolaa. Casanova ja BA Winebar Bairro Alto . Ensimmäisestä saa järkyttävän hyviä pizzoja ja toisesta taa...

Gate1: brunssi

Eräs sunnuntai suuntasimme brunssille Malmin lentokentän Gate1-ravintolaan . Tästä brunssista on puhuttu paljon eikä syyttä suotta. Tämä brunssi on ehdottomasti paras hinnaltaan koko pääkaupunkiseudulla. Aikuisilta 10€ ja lapsilta 5€. Tähän ei moni paikka pääse (tai ainakaan en ole tietoinen niistä). Brunssi on tarjonnaltaan aika peruskamaa. Mitään hillöntä erikoisuutta ei ollut tarjolla, mutta toisaalta kaikki oli hyvää. Löytyi munakokkelia, pekonia (hyvin paistettu :)), nakkeja, parsakaalipiirakkaa. Oli erilaisia leipiä, muutamia salaatteja, karjalanpiirakoita ja munavoita. Oli hedelmiä ja erilaisia jälkkäreitä. Hintaan kuului myös tuoremehut, teet ja kahvit. Yksi erikoisuus tällä ravintolalla kuitenkin on. Nimittäin näkymät. Saimme ikkunapaikan, josta pystyimme katselemaan lähteviä ja saapuvia pienlentokoneita. Gate1 on tällä hetkellä todella suosittu ja vaikka paikkoja onkin paljon, niin pöytävaraus kannattaa tehdä. Ja koska kyseessä oli mun brunssivierailu, niin t...

Vielä mökkitunnelmissa

Neljä vuorokautta mökillä takana. Samoin juhannuksen vietto kaupungissa. Kummatkin oli kivoja. Yllättävän kivoja. Mä en siis yleisesti tykkää mitenkään erityisesti mökkeilystä. En myöskään haluaisi omistaa mökkiä tai osaa siitä. Tämä oli myös ensimmäinen kerta, että olin yli kaksi yötä yhtään missään mökillä. Ja sehän oli hämmentävän kivaa. Mietin syitä, miksi pidin näistä neljästä mökkivuorokaudesta. Ensinnäkin, tiesin, ettei se ollut mun mökki eikä kenenkään kaverin tai sukulaisen mökki. Joten ei huolehtimisvastuuta, eikä pelkoa, että perin joku päivä mökin (onneksi näin ei käykään). Sai vain olla ja huolehtia mökistä sen neljä vuorokautta. Ei pihan laittamista, ei katon korjaamista, ei mökin maalamista, ei vesiputkien korjaamista, ei mitään pakollisia isoja töitä. Totta kai puita piti pilkkoa ja mökkiä siivota + pitää ympäristö siistinä. Tällaiset hommat menee kuitenkin ihan mukavasti, kun niitä ei tarvitse tehdä koko kesää...  Vuokramökki - sopii mulle. Oma mökki - EI. ...

Aikuisten värityskirja

Pitkin kevättä kuulin puheita aikuisten värityskirjasta sieltä ja täältä. Muutama ystävä hurahtikin niihin. Itse en oikein saanut värityskirjan ajatuksesta minkäänlaista potkua. Ennen tätä kesän mökkireissua aloin kuitenkin miettimään, että olisihan se ihan kiva ajatus keskittyä värittämään ja tyhjentää aivot samalla kaikesta muusta. Selkeää omaa aikaa. Muutaman kerran kävin kirjakaupassa aikuisten värityskirjoja hivelemässä. Loppujen lopuksi sitten kotiutin itselleni sellaisen. Jo ennen mökkireissua päädyin erään stressaavan päivän jälkeen värittämään pikkutarkkaa kuvaa. Ja sehän auttoi. Kun ei voi ajatella muuta kuin kuvaa ja sen värittämistä, niin stressi vähenee. Lisäksi jo näin aikuisena on selvillä siitä, että kuvaa ei ole pakko värittää jokaisesta kohdasta ja värittämisen voi aloittaa mistä tahansa kohdin.  Tällä mökkireissulla olen väritellyt kirjaa muutamaan otteeseen. Myös seurueen tyttölapset ihastuivat kirjaan ja toinen vakavissaan harkitsee juurikin samanlaisen kirjan ...

Paras bloggauspaikka?

Jos yhdistää teekupposen, kynttilän ja virtaavan joen, ollaan lähellä täydellisintä tilaa, mihin voin päästä. En edes ajatellut kassiani pakatessa (sieltä löytyy myös kirja, ja hyttysmyrkkyä), että nämä kolme asiaa ovat ne, mihin yhdistän rentoutumisen. Virtaava vesi, pienen kosken kuohut. Hämärtyvä ilta. Kynttilä valaisemassa. Aika hyvä yhdistelmä. Ainoa negatiivinen puoli on hyttyset. Onneksi hyttysmyrkyt aika hyvin huolehtivat tästä osuudesta. Suuntasimme näin juhannuksen alla mökille viideksi päiväksi. Kyseessä on vuokramökki, josta emme oikeastaan tienneet mitään. Kiireiden keskellä emme myöskään oikein ehtineet ottaa selvää alueesta mitään. Tänään olikin siis täydellinen yllätys, millaiselle alueelle saavuimme. Onneksi positiivinen yllätys. Mökki on kiva ja juuri sopivan kokoinen meille. Alue sijaitsee kahden järven välissä ja kahden joen välissä. Olemme siis oikeastaan saarella.  Seuruumme lapset tykkäävät kalastaa, joten paikka on kuin tehty heille. Ja me aikuiset olemme nä...

Taste of Helsinki 2015

Tämä oli toinen vierailukerta Taste of Helsingissä ja luulenpa, että ensi vuonna myös suuntaamme maistelemaan ihastuttavia ruokia. Tänä vuonna olimme ajoissa liikenteessä ja ostimme liput hyvissä ajoin. Samalla varasimme pääsyn sampanjamaisteluun (viime vuonna olimme liikenteessä lauantaina ja emme samalla viikolla saaneet enää lippuja maisteluihin).  Tapahtuma oli jälleen hauska. Viime vuonna oli todella kylmä ja paleltiin. Tänä vuonna tuuli oli hyinen, mutta aurinkoisella paikalla ollessa tarkeni oikeastaan aika hyvin. Itse olin varustautunut (viime vuodesta oppineena) paksulla villatakilla ja ulkotakilla (jälkimmäistä tarvitsin vasta kotimatkalla). Olishan se hienoa olla tilaisuudessa hameella ja pikkukengillä, mutta en suoraan sanoen ymmärrä, kuinka kyseiset neidit ja rouvat tarkenevat... Torstai oli selkesti parempi päivä suunnata tapahtumaan kuin lauantai, sillä ruuhkat ja jonot eivät olleet niin pahat (ymmärrettävästi normi-ihmiset haluavat tapahtumaan viikonloppuisi...